lauantai 16. huhtikuuta 2016

Koskettavaa kosketusta

Kosketus on oleellinen väylä, jonka välityksellä rauhoitumme ja tulemme olemassa oleviksi elämän alusta saakka. Ilman kosketusta aivot ja tunne-elämä ei kehity normaalilla tavalla. Kehonkuva ei muotoudu, kokemus itsestä jää huteralle pohjalle ilman sitä.

Annamme kosketuksille elämän varrella kovin monenlaisia merkityksiä. Ilmaisemme kosketuksen kautta monelaisia tunteita toista ihmistä kohtaan, pyrkimyksemme voivat vaihdella koko tunneskaalalla. Kosketus voi olla kunnioittavaa, hoivaavaa, rauhoittavaa, kiihdyttävää, kiihoittavaa, rajaavaa, jämäkkää, rajoja kunnoittavaa tai rikkovaa, väkivaltaista, vahingoittavaa, tunkeutuvaa, kipua tuottavaa tai lievittävää - listaa voisi jatkaa loputtomiin.

On hyvin ymmärrettävää, että moni ihminen pelkää kosketusta. Moni taas janoaa sitä, ilman mahdollisuutta tulla kosketetuksi. Kokemukset eivät välttämättä ole olleet kunnioittavia tai riittäviä, kosketuksen kautta ei ehkä ole kohdattu erillisinä ja tarpeita huomoiden. Monet ovat traumatisoituneet kosketusten välityksellä tai sen puutteesta.

Monille ammatti-ihmisillekin kosketus on vaikea asia. Monille toisen koskettaminen on tabu. Voi olla, että koskettaa voi vain kättelemällä eikä aina sitenkään. Pelätään, että kosketus ymmärretään väärin ja niin voi toki käydäkin. Psyko-ammateissa kosketusta on totuttu varomaan, koska on ollut niitäkin ammatti-ihmisiä, jotka eivät olekaan pysyneet rajoissaan ja ovat toimineet potilasta kohti väärin. Koska kosketus on ollut hoitotilanteissa niin vaikea asia, on varmaankin ollut turvallisempaa välttää koko asiaa.

Hengityskoulutyöskentelyssä kosketus on kuitenkin tärkeä vuorovaikutuksen väylä. Koulutusryhmässä opitaan kunnioittavaa toisen koskettamista. Siihen pyydetään lupa. Harjoitus antaa koskettamiselle muodon, ikään kuin leikille säännöt. Näin koskettaminen ei ole sattumanvaraista ja ennakoimatonta, vaan etenee tavoilla, jotka ensin kuvaillaan sanoilla, sitten näytetään ja vasta sen jälkeen ryhmä harjoittelee keskenään. Kosketettava saa tietenkin antaa tarpeen mukaan palautetta. Ohjaaja ei koskaan poistu tilasta kesken harjoituksen, vaan on läsnä ja katselee (ei arvostele, vaan tuo olemassa olollaan kehikon yhteiselle tekemiselle). Usein ryhmä hämmästyy sitä, miten harras, pyhä tunnelma koulutusryhmiin muotoutuu varsin lyhyessäkin ajassa, kun toiminta on kunnoittavaa. Moni ei ole kenties koskaan kokenut sellaista kosketusta ennen tai omista kosketetuksi tulon kokemuksista on tavattoman pitkä aika. Toiset hämmentyvät siitä, ettei hengitystä yritetäkään saada hallintaan kontrolloimalla sitä tekniikoiden avulla, vaan tyynnyttämällä kehoa ja mieltä.

Hoivaava kosketus saa oksitosiinin, kehon tärkeän rauhoittumishormonin erittymään.

Mikään automaatio oksitosiinin erittyminen ei kuitenkaan ole. Voi olla tilanteita, joissa oksitosiinieritystä ei pääse syntymään, vaikka pyrkimyksenä olisi rauhoittava, hoitava kosketus. Kokemus riippuu siitä, millaisia merkityksiä kokija, kosketettava sille antaa. Jos kosketettava ei koe vuorovaikutusta turvalliseksi, jos vuorovaikutuksessa ei päästä samalle aaltopituudelle ja kosketus koetaan epämiellyttävänä, jos kosketus aktivoi pelottavia traumamuistoja, jos kosketettava suhtautuu kosketukseen hyvin kielteisesti ja epäluuloisesti - tai jotain vastaavaa - tuskin syntyy automaationa oksitosiinihormonin erittymistä ja rauhoittumista. Kyse on  monimutkaisesta vuorovaikutuksesta ihmisten välillä sekä ihmisen sisäisen objektimaailman aktivoitumisesta. Nykyinen ja mennyt sekoittuvat siinä herkästi. Senpä vuoksi kosketuksen ottaminen työvälineeksi vaatii ammattitaitoa.

Muistan erään koulutusryhmän, joka koostui pääosin psykologeista ja psykoterapeuteista. Heille kosketus hengitysharjoitusten yhteydessä oli hyvin vaikea asia. Ammatissa ei oltu totuttu koskettamaan, päinvastoin välttämään sitä potilaan suojelemiseksi (mikä toisinaan on paikallaan!). Puhuttiin siitä, että kätellä voi, mutta muu kosketus on ehdottomasti pois suljettu asia. Ryhmä puhui kerta toisensa jälkeen harjoitusten välillä ahdistavista mielikuvista, insestistä, viiltämisestä, syömishäiriöistä ja muista vaikeista tilanteista. Tunnelma rauhoittui vasta, kun sanoin, että täällä ei kuitenkaan pääse tapahtumaan mitään pahaa tai hallitsematonta, koska istun tässä koko harjoituksen ajan ja katselen. Ei ole mitään hätää. Oli todella koskettava hetki, miten tämän jälkeen ryhmä asettui kunnoittaen harjoituksen äärelle ja rauhoittui.

Ihminen voi toki tulla kosketetuksi myös sanojen tai katseen välityksellä. Konkreettisen kunnoittavan, rauhoittavan kosketuksen puutetta ei kuitenkaan voi millään sanoilla korvata.

Koin sen taas itse koulutusryhmän kanssa tällä viikolla. Olin mukana harjoituksissa, jotta saatiin kaikkiin pienryhmiin sama määrä ihmisiä. Omassa ja muiden ryhmäläisten mielissä eli monenlaisia elämänkaaren tärkeitä kysymyksiä. Muistin sen, miltä tuntui olla äidin ja isän pieni rakastettu tyttö, ajattelin, millaista on koskettaa omaa elämänkaaren lopulla olevaa vanhempaa. Puhuttiin siitä, miten tuli mieleen syntymä, varhaislapsuus, kuolema ja elämän loppu. Alku ja loppu. Ensimmäinen ja viimeinen henkäys, hyvä syntymä ja hyvä kuolema. Rauhoittuminen, koostuminen, jäsentyminen, sisäinen tasapaino, integroituminen. En tiedä olisimmeko millään keskustelulla voineet saavuttaa kosketusta näihin asioihin niin lyhyessä ajassa.

2 kommenttia:

  1. Kiitokset, hyvä idea! Kokeilen sitä ikääntyneen isäni luona käydessäni!

    VastaaPoista
  2. Niin minäkin teen, silittelen vanhempiani, kun heidän kanssaan ei enää voi keskustella...

    VastaaPoista