Ulos koronakuplasta

Somen kautta olen huomannut, että näin kesäkuun alkupuolella moni muukin on tehnyt ulostuloja koronakuplastaan. On lähdetty pitkästä aikaa työmatkalle ja koulutukseen, palattu lähikontaktiin ja mietitty, millaista vanha normaali taas olikaan. Miten kuuluikaan olla, elää ja käyttäytyä ihmisten ilmoilla?

Joulukuun jälkeen olen tehnyt kaiken työn etänä, psykoterapiaa, työnohjausta ja koulutusta. Doxy, Zoom ja Teams ovat käyneet tutuiksi ja yhteydet ovat pelanneet enimmäkseen hyvin. Viime kevään väsymys muuttui syksyllä tottumukseksi ja tämän vuoden keväänä normaaliksi. Kuin huomaamatta etäily alkoi vaikuttaa salakavalin tavoin sosiaalisuuteeni ja aloitekykyyni. Pitäisi käydä ostamassa muutama vaatekappale parin kilometrin päässä olevasta ostoskeskuksesta - mutta ei tänään. Ehkä ensi viikolla. Seuraavalla viikolla lykkään lähtöä eteenpäin. Vuosi sitten keväällä järjestin Zoom-tapaamisia ystävieni kanssa. Vaihdettiin kuulumisia ja ihmeteltiin, millaista tämä kaikki on. Nyt ei enää jaksa zoomailla ylimääräistä. Kontaktit ovat hiipuneet olemattomiin. Olen alkanut hissutella pienissä ympyröissä kuin mökkiytynyt mummeli.

Viime viikolla sitten repäisin seitsemän kuukauden tauon jälkeen. Menin ensin kylään tyttäreni luo toiselle paikkakunnalle ja sieltä edelleen uudelle paikkakunnalle pitämään kahden päivän lähikoulutusta elävien oikeiden ihmisten kanssa. Asuin hotellissa ja söin ravintoloissa. Minulla oli seuraa koko ajan. Ja noiden päivien aikana ihmettelin reaktioitani.

Ensinnäkin stimuloiduin tästä "uudesta" kokemuksesta ja ihmiskontakteista aivan valtavasti - enkä kokonaan hyvällä tavalla. Puhua pulputin ja tunsin elimistön ylivireytyvän. Tuli poikkeuksellisen impulsiivinen ja riehakas olo ja ymmärsin, että tällaisessa tilassa ihminen saattaisi tehdä asioita, joita ihmettelisi jälkeenpäin. Olisi tehnyt mieli hihkua ja nauraa koko ajan ja koskettaa kaikkia ihmisiä, tunnustella, miltä oikea ihminen tuntuu. 

Ensimmäisen päivän iltana olin aivan hirvittävän väsynyt. Menin nukkumaan toista tuntia normaalia aiemmin ja nukuin yhdeksän tuntia. Olo oli vielä herätessä niin väsynyt, että kelloa piti torkuttaa pariinkin kertaan. En koskaan tee sitä normaalisti.

Toiseen päivään osasin jo hieman varautua, mutta jatkoin kiinnostavien havaintojen tekemistä omasta mielestä, kehosta, yllykkeistä ja käytöksestä. Mietin siinä samalla, olenko ainoa ihminen joka reagoi muutokseen vai kokeeko joku muukin ulostautumisen ihmisten keskuuteen erikoisena ja vahvana?

Ymmärrän hyvin, että tällaiset pohdinnat tuntuvat oudolta niille, jotka ovat koko tämän ajan tehneet töitä normaalisti. Samalla pohdin, onko tätä huomioitu työpaikoilla, työterveyshuolloissa, sukulaisten parissa, harrastuksissa - eli kaikkialla, missä ihmiset ovat olleet tauolla kontakteista. Mitä tapahtuu, jos ihminen eri havainnoi ja reflektoi itseään ja muita? Millaisia seurauksia tällä on meihin yhteisönä? Erillään oleminen  oli erikoinen kokemus, mutta siihen tottui. Nyt ulos kuplasta kaivautuminen tuntuu hassulta. Miten totumme tähän ja miten tuemme toisiamme siirtymässä?

Lomalle laskettelun taito

Hyvin usein aloittamiset, päättymiset ja siirtymät ovat meille haasteellisia. Voi olla, että siirtymiin on jo lapsena assioitunut stressiä ja aikuisten hermostumista. Voi olla, ettei erilaisia elämäntilanteiden pieniä ja isoja muutoksia ole juurikaan reflektoitu yhdessä. Voiko olla niin, että osittain tämän vuoksi työikäistä alkaa tiedostamattomalla tavalla ahdistaa, kun loma lähestyy? Tunteita, toiveita, unelmia ja pelkoja ei käsitellä keskustellen, vaan ne sysätään syrjään ja epämääräinen stressi alkaa nostaa päätään. Kun siirrymme työroolista lomamoodiin, pitäisi itsestä löytää erilaiset puolet esille. Miten se onnistuu, jos emme ole kosketuksissa siihen, miltä tuntuu ja mitä koen.

Ennen lomaa työikäinen on usein yksinkertaisesti väsynyt. Voimavarat on kulutettu ja usein ne on tiedostamatta mitoitettu niin, että juuri ja juuri jaksaa lomaan asti.

Toisilla on paha tapa yrittää tehdä kaikki valmiiksi ennen lomaa. Pöytä pitää puhdistaa töistä, sähköpostilaatikko ja to do -lista saada tyhjäksi ja jonot purkaa. Tämä fantasia voi tuntua hyvältä idealta. Tässä unelmassa kuvitellaan, että töihin palatessa, voi aloittaa elämän alusta. Ei ole kasautuneita ja tekemättömiä töitä vastassa. Hyvä ja tehokas työntekijä saa valmista aikaan, huono ihminen siirtää töitä myöhemmäksi. Monien ajattelu on siis näin yksioikoista ja mustavalkoista itseä kohtaan.

Ehdotan päinvastaista strategiaa, lomalle hitaasti ja vähitellen laskeutumista. Kesäkuun alku on juuri sopiva aika laskettelun aloittamiselle, jos on jäämässä lomalle juhannuksesta tai kuun lopulla. Ylimääräisille tehtäville voi alkaa panna jarrua, kalenteria voi väljentää, eikä aloittaa uusia hankkeita. Kun siirtymää työarjesta kohti lomaa voi tehdä vähitellen ja sallii itselleen rauhoittumista ja lepoa jo ennen lomaa, lomalle voi lähteä hyvissä voimin ja jo valmiiksi levollisena. 

Rauha ei asetu taloksi siitä, että käyttää viimeiset voiman rippeet ja raataa kalkkiviivoille asti, jotta voi mukamas levätä "sitten kun". Tunnollisilla ja vaativilla ihmisillä sitkua ei usein tule lomallakaan, koska myös lomakalenterin voi buukata täyteen. Jos aikoo lomalla saada kaapit siivottua, kodin remontoitua, mökin rakennusprojektit tehtyä, sukulaiset tavattua, matkustettua, vietettyä laatuaikaa parisuhteessa ja lasten kanssa, ei jää aikaa palautumiselle. Jos lomalle siirtyy niin väsyneenä, että kaksi ensimmäistä viikkoa menee työväsymyksestä toipumiseen ja viimeinen lomaviikko siinä ahdistuksessa, että työt taas kohta alkavat, ei varsinaiselle lomalle ja olemiselle jää tilaa.

Kukaan ei tietenkään voi antaa toiselle neuvoja, miten kannttaisi mieluummin tehdä töitä ja lomailla. Voimme oppia vain itseltämme, kokemuksesta oppimalla, ettemme toistaisi joka vuosi samoja virheitä.

Loma ei tule olemaan täydellinen. Emme saa lomilla kaikkia toiveitamme toteutettua. Jos luomme lomasta liian idealistisen kuvan, tulemme huomaamaan, että myös lomassa on arkea, myös silloin puoliso on ajatuksissaan ja lapset väsyksissä. Siitä huolimatta loma on mahdollisuus elää arkea hieman toisella tavalla kuin työviikkojen keskellä. Oman unirytmin noudattaminen voi olla luksusta, pienien arkisten asioiden toisin tekemiselle on paremmin tilaa. Nautintoja voi hakea pikkuasioista, pikemminkin kuin odottaa suuria muutoksia ja isoja elämyksiä.

Itse olen aloitellut jo lomalle laskettelun. Teen osan viikosta etätöitä mökiltä käsin, viimeisten viikkojen aikataulu on väljentymään päin. Pientä kotimaan matkaa odotan ihan hirmuisesti, kun kulunut vuosi on tullut vietettyä kotiympyröissä. On myös ihana katsoa kalenteriin, jossa on monta peräkkäistä tyhjää viikkoa vailla mitään muita suunnitelmia kuin viettää loma-arkea kuvan maisemissa.

Leppoisaa lomalle laskettelua juuri Sinulle!