Helsingin sanomissa esiteltiin suomalaisten psykologien kehittämää stressihuuto -menetelmää. Muutama päivä tämän jälkeen psykologi Paul Lindroos otti juttuun kantaa todeten tutkimusnäytön osoittavan, ettei tunteiden purkaminen huutamalla auta. Alkuperäisessä jutussa haastatellut psykologit vastasivat, näin dialogi jatkuu.
Olen itse kummankin osapuolen kanssa osittain kanssa samaa. On näyttöä ja kokemusta siitä, ettei tunteiden rajaton purkaminen ja voimistaminen ole oikoreitti oppimiseen. Aihetta ei kuitenkaan kannattaisi minusta lähestyä mustavalkoisesti tai vaatien, että kaikesta pitäisi löytyä tutkimusnäyttöä. Maailma on pullollaan asioita, joita kukaan ei ole ehtinyt tutkia. Kokemuksista ja ilmiöistä voidaan silti keskustella.
Onko kehollisen voiman tai äänen liittäminen terapeuttisiin menetelmiin hyödyllistä vai vahingollista hyvinvoinnin kannalta riippuu monesta tekijästä: millainen on menetelmää kokeilevan persoonan rakenne ja jäsentämiskyky, kuka ohjaa ja miten, millainen vuorovaikutus tilanteessa syntyy, millaisia merkityksiä koettu alkaa saada jne. 70-luvulla syntyi terapiamuotoja, joihin yhdistettiin tunteen voimistamista, huutamista ja katarsiskseen pyrkimistä. Ajateltiin sen auttavan patoutumien ja kehoon varastoituneiden tunteiden purkamisessa. Näin ei käynyt. Tunteet eivät sinänsä varastoidu kehoon, eikä niitä voi siten sieltä purkaa. Sen sijaan voi syntyä reaktioiden oppimista, jotka pysyvät yllä ja toistuvat. Osa jäi toistamaan voimallista tunteen purkamista terapiassa tai sen ulkopuolella ilman, että syntyi olon kohenemista, käytöksen muuttumista tai oppimista. Menetelmät saattoivat olla kiihdyttäviä ja enemmän hajottavia kuin rakentavia. Saman on moni kokenut arjessaan: toiselle toistuvasti huutaminen ei muuta mitään tai auta kumpaakaan osapuolta tunnesäätelyn oppimisessa tai asioiden käsittelyssä.
Toisaalta ihmisillä on päinvastaisiakin kokemuksia. Kun viimein uskaltaa ilmaista itseään, käyttää äänessään voimaa ja antaa äänienergian resonoida kehossa, persoonallisuuden näivettyneet osat voivat saada enemmän tilaa. Olo voi olla voimaantunut. Jos vielä tulee tällaisessa tilanteessa ymmärretyksi ja vastaanotetuksi, sillä on usein valtaisa merkitys. Monella on kokemuksia voimankäytön merkityksestä stressin laukeamisen kannalta: liikunta rauhoittaa oloa ja saa asioita mielessä järjestykseen. On liikuntamuotoja, joissa käytetään potkuja, iskuja ja tässä yhteydessä ääntä voiman tuoton tukena. Tällainen liikkeen ja äänen koordinaatio voidaan kokea mielekkäänä. Kaupanpäälliseksi jokin itsessä asettuu ja jäsentyy.
Psykoterapioissakin on ymmärretty kehon ja mielen yhteys. Kehokeskeisissä psykoterapioissa ja traumapsykoterapiassa voidaan käyttää tietoisesti jännitystä, voimaa, ääntä ja mielikuvia, jotta saadaan kosketusta tunteisiin. Harjoitellaan myös säätelyn toista päätä eli rauhoittumista, vakautumista ja jäsentymistä. Jokainen meistä tarvitsee tunteiden tunnistamisessa ja ilmaisussa sekä kaasua että jarrua. Voiman käyttöä ja rauhoittumista on molempia tärkeä harjoitella. Fysiologia, hengitys, lihasjännitys, tunne-elämä ja vuorovaikutus muodostavat kokonaisuuden, johon voidaan erilaisilla terapeuttisilla ja itsehoidollisilla keinoilla vaikuttaa. Myös keskusteluun perustuvassa psykoterapiassa keholliset tuntumat ja ilmaisut usein ovat työskentelyssä merkittävässä asemassa.
En tunne stressihuutomenetelmää lainkaan, puhun vain mielikuvista, mitä artikkeli synnytti. Syntyi vaikutelma, että siinä käytetään kehollista voimaa, ääntä ja ympäristöä vaikuttamiskeinoina. Mennään ympäristöön, jossa ei tarvitse pelätä mitä muut äänen päästelemisestä ajattelevat. Saadaan kaupan päälle luonnon myönteiset vaikutukset. Aistitaan kehon tuntemuksia ja synnytetään ääntä yhdessä. Jaetaan kokemus toisten kanssa, seurassa, jossa on kaksi psykologia paikalla. Ääni ja liike saattavat tuottaa lihasjännitysten vapautumista samoin kuin TRE-menetelmässä, jossa tuotetaan jännitteitä vapauttavaa tärinää kehossa. Asiassa ei ole sinänsä mitään kummallista tai outoa. Metsässä huutaminen voi tietenkin tuntua pyhäinhäväistykseltä, onhan metsä muinaissuomalaisille pyhä paikka. Meidät on myös opetettu pitämään mölyt mahassa ja pelkäämään, että niin metsä vastaa kuin sinne huutaakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti