Korona-aikana kosketuksen puute on korostunut entisestään. Yksinelävillä voi mennä viikkoja ja kuukausiakin, että joku koskettaa. On aivan järkyttävää, kun kosketuksesta, läheisyydestä ja yhdessä olosta tulee vaarallista.
Suomalaisilla on toki kosketuksen puutetta perinteisesti ihan muutenkin. Harvaan asuttu maa ja koskettamiseen tottumaton perhekulttuuri. Se on jättänyt meihin jälkensä, olemme tottuneet pitämään etäännyttäviä suhteita normaaleina.
Helsingin Sanomissa oli tästä mainio juttu Kosketuksen puute vaivaa ihmisiä ja vaarantaa terveyden ja hyvinvoinnin.
Kosketus on tie rauhoittumiseen ja kiintymyssuhteiden luomiseen. Kosketus rakentaa perusturvallisuutta, se on mielen rakennusaine. Kosketuksen avulla opimme tunnistamaan omat ja toisen tunteet. Koskettaminen aktivoi oksitosiinieritystä ja vagus-hermon etujuosteen, sen autonomisen hermoston rauhoittavan kaistan. Kun olemme rauhoittuneet yhdessä toisen kanssa, olemme halukkaita kääntymään toisen puoleen, kiinnittymään ja avautumaan. Luottavaisessa suhteessa voimme näyttää toiselle, miltä meistä oikeastaan tuntuu ja kokea tulevamme nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi. Tällaisen kokemuksen voima on valtaisa. Se synnyttää tärkeimmät mielihyvän tunteemme. Jos tällainen tunne viriää yhdessä vanhemman kanssa, luodaan hyvää kasvupohjaa. Jos taas parisuhteessa, tulee mahdolliseksi entistä syvempi luottamussuhde ja myös nautinto seksuaalisuudesta.
Kosketuksen, oksitosiinin ja tunnesäätelyn suhde on mielenkiintoinen. Kosketetuksi tulo saa aivolisäkkeen erittämään oksitosiinia (rauhoittumis- ja kiintymyshormonia). Kun tätä hormonia erittyy, turvallisuuden tunne lisääntyy ja epäluuloisuus vähenee. Silloin ihminen pystyy tekemään enemmän oikeaan osuvia päätelmiä toisen tunnetiloista hänen kasvoiltaan. Nämä päätelmäthän ovat toki vaikutelmia ja vaikutelmissamme voimme myös olla väärässä. Vasta toisen kanssa aidosti kommunikoimalla voimme varmistaa, miltä toisesta oikeastaan tuntuu.
Jos taas käy elämässä niin, ettei saa kylliksi kosketusta tai jos kosketus on uhkaavaa, väkivaltaista ja traumatisoivaa, oksitosiinijärjestelmä ei toimikaan, kuten normaalisti. Joillakin kosketus saa siis oksitosiinia erittymään, mutta se assosioituu vaaraan eikä turvaan. Vaikka myöhemmin koettu kosketus olisi hellää eikä väkivaltaista, voikin herätä vanha totuttu vaste ja laueta päälle kaikki pelkoon ja ahdistukseen liittyvät reaktiot. Siksi osa pelkää kosketusta myöhemminkin. Tämän purkamiseksi pitäisi tehdä rauhallisesti ja pitkäkestoisesti työtä.
Osalla taas käy niin, että oksitosiinijärjestelmä ei lähde käyntiin liian niukan kosketuksen turvin. Sillä on sellaiset seuraukset, että tarvittavaa turvallisuutta ja luottavaisuutta toisia kohtaan ei synny ja ihminen onkin altis tekemään virhepäätelmiä katsoessan toisten kasvoilta hänen tunneilmaisuaan. Hän saattaa suhtautua epäluuloisesti muihin ja nähdä aivan selvästi heidän kasvoillaan uhkaa ja halveksuntaa. Syntyy sotkua ihmisuhteisiin, jos päättelee koko ajan väärin ja jos pitää omia kokemuksiaan liian tosina, eikä tarkista, mitä toinen oikeasti yrittää ilmaista. Näin voi käydä silloin, kun on taipumusta tunne-elämän epävakauteen.
Koeasetelmassa tällaisille ihmisille annettiin suihke oksitosiinia nenään, sen vaikutus kesti 20 minuuttia. Sen ajan he päättelivät tietokoneruudulla näkyvistä vieraiden ihmisten kasvokuvista heidän tunnetilojaan aivan yhtä hyvin kuin niin sanotut normaalit verrokit. Näin tärkeää on siis yhteys: tulla kosketetuksi - oksitosiinijärjestelmän käynnistyminen - tunteiden tunnistaminen - turvallinen vuorovakutus.
Sekin oli ihana tutkimus, jossa tutkittiin kosketuksen ja kivun yhteyttä. Koeasetelmassa tutkittiin aivoissa syntyvää vastetta, kun ihmiselle aiheutettiin pientä kipua. Häntä ehkä pistettiin varpaaseen tai vastaavaa, tätä en muista tarkoin. Katsottiin, millainen vaste aivoissa syntyi. Seuraavassa vaiheessa tutkimusavustaja kosketti koehenkilöä. Piti häntä ehkä kädestä tai silitti. Kipuvaste aivoissa pieneni. Kolmannessa vaiheessa ihmistä kosketti läheinen ihminen, jonka hän oli saanut tuoda tutkimukseen mukanaan. Kipuvaste aivoissa pieneni edelleen ja vielä merkittävämmin. Näin tärkeää on siis kosketus ja vielä läheisen, turvallisen ihmisen kosketus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti