Kävely

Olen aina harrastanut paljon liikuntaa. Vapaa-aika on pitkälti täyttynyt jumpissa ja joogassa käymisellä ja lomilla olemme tehneet patikointireissuja Keski-Euroopan vuorille. Korona-aikana nämä ovat olleet jäissä. Moni on löytänyt etäjumpan ja -joogan. Itselläni on ollut suuri tarve päästä koneen ääreltä pois, jonnekin muualle, ulos kotoa, näkemään jotain, etsimään elämys, kokemaan ja vaikuttumaan.

Keväällä aloin kulkea mieheni perässä omatoimirasteilla. En osaa suunnistaa, mutta suunnistajan perässä kävely metsässä onnistuu. Ylös-alas kalliota, hyppy ojan yli, poikki ryteikön. Minut erottaa suunnistajista siitä, että ihastelen maisemia, otan kuvia ja huokailen ympäristön kauneutta. Muut etenevät hieman rivakampaa tahtia. Kesällä teimme patikointireissuja lomamatkallamme Itä-Suomessa. Kyllä Suomi on kaunis maa! Matkailukärpänen kotimaassa puri. Vaikka työn takia olen matkaillut ristiin rastiin Suomea, vielä on paljon näkemättä.

Syksyllä aloitimme pidemmät lenkit koiran kanssa. Pidensimme matkaa vähitellen. Vanhenevan koiran kunto kasvoi, meidän kävelyttäjien myös. Nyt päiviin on tullut uusi rutiini, muutamien kilometrien päivittäinen kävely. Pakko tunnustaa, että vaikka reittiä miten vaihtelisi, kyllä naapurusto alkaa olla niin koluttu. On päästävä jonnekin, nähtävä jotain muuta, saatava vaihtelua. Uteliaan kokijan ja matkailijan geeni saa etsimään uusia ympyröitä.

Viikonloppuisin olemme alkaneet koluta lähimaastojen patikkareittejä. Pienet eväät reppuun, reipasta kävelyä luontopolulla, näköalakalliolle kiipeäminen. En ole tiennytkään, että lähistöllä on näin kaunista.

En ole kävelyharrastuksen kanssa yksin. Pari päivää sitten Hesarissa kerrottiin, että Kävelystä tuli ylivertainen liikkumistapa ja jo syksyllä, että Kävely on liikuntalajien kiistaton ykkönen.

Odotan kyllä valtavasti sitä, että pääsen takaisin ryhmäliikuuntaan. Rakastan sitä, miten hyvä ohjaaja kannustaa ja saan itsestäni irti paljon enemmän kuin luulin voimia olevan.