Harrastukset ja työhyvinvointi

Olen lapsesta asti ollut kova harrastamaan kaikenlaista. En ole tähdännyt sillä erityisiin tavoitteisiin tai huippusuorituksiin, vaan kyse on ollut enemmänkin uteliaisuudesta, puuhakkuudesta ja kavereista. Harrastamisesta tuli elämäntapa, keino toteuttaa itseä. Tietenkin se on ollut myös keino rentoutua ja suunnata huomio pois arjen aherruksesta. Samalla on tullut harjaannutettua erilaisia taitoja laajemmin kuin mihin koulu tai työ on antanut mahdollisuuden. Monet harrastuksissa omaksutut taidot ovat lisäksi tulleet osaksi omaa ammattitaitoa tai työkykyä myöhemmin.

 

Aikuisena harrastukseni ovat jakautuneet kolmeen kategoriaan, liikuntaan, kulttuuriin ja kotona puuhaamiseen. Minulla on säilynyt utelias ja puuhkas vire, joiden vastapainona olen kyllä myös osannut laiskotella. Tämä on pakko mainita, koska hirvittävän usein minulle on sanottu "miten ehdit kaiken tuon". Kaikillahan meillä on sama tuntimäärä vuorokaudessa, enkä minäkään toki koko aikaa ole jotain tekemässä, vaan olen usein tekemättä yhtään mitään.

Varmaan moni meistä on kokenut erilaisia vaiheita koronan iskettyä vapaa-ajan harrastuksiin. Olin joitain kuukausia hukassa, kun en voinutkaan työpäivän päätteeksi mennä joogaan tai kuntosalille, kun teattereihin ei päässyt ja matkat peruuntuivat. Mistä nyt saan vastapainoa työlle, miten pitää huolta kunnosta, mistä saada sellaista mielenruokaa, joka ravitsee minua työn ohella? Onko mitään, mistä voi innostua näissä olosuhteissa? Kävely kodin lähikaduilla alkoi puuduttaa yhdessä vaiheessa niin, että olisin voinut huutaa ääneen. Kaipasin vaihtelua ja innostuksen tunnetta. Oli pakko keksiä jotain, mikä motivoi ja saa uteliaisuuteni heräämään. Harrastusten puute alkoi tuntua työhyvinvoinnissa väsymyksenä ja innottomuutena.

Liikkumiseen löytyi onneksi ratkaisu juuri kävelystä, kun osasin löytää siihen uusia, motivoivia tulokulmia, omatoimirastit ja viikottaiset patikkaretket. Päivittäiset koiran ulkoilutuskilometrit laitan ylös ja seuraan Suomen kartalla, missä olisimme menossa, jos kävelisimme Hangosta kohti Nuorgamia. Teen tämän seurannan ihan Google Mapsin avulla, mutta tässä olisi idea liikuntasovelluksen kehittäjille. On nimittäin uskomattoman motivoivaa katsoa kartalla etenemistään Suomen halki. Näin yksinkertaisella asialla voi lähikatujenkin kulkemisen tehdä itselleen mielekkääksi. Tällä viikolla saavutimme paikkakunnan nimeltä Räyrinki.

Kulttuuriharrastukseni ovat kovasti painottuneet elokuvien katseluun - sitä on kotona helpointa harrastaa. Antauduin tälle harrastukselle koronan myötä täysin rinnoin. Katsoin vuodessa läpi kaikki Helmet-elokuvahaasteen elokuvat ja olen tosallistunut kahteen striimattuun elokuvafestivaaliin. Näiden väleissä olen muuten vain kahlannut läpi elokuvia laidasta laitaan. 

Huomasin pari kuukautta sitten, että elokuvia katsellessa on kätevä kutoa islantilaisia kirjoneuleita. Paidoissa on pitkä pätkä yksiväristä neulosta, joka ei ole hirvittävän inspiroiva osa työtä, mutta sen vaiheen jaksaa paremmin, kun samalla katselee leffaa. Nyt näiden paitojen kanssa on käynyt vähän samoin kuin joskus hyvinä mustikkavuosina - ajattelen sitä yhtä asiaa koko ajan. Mustikoita kerättyäni saatoin joskus yölläkin nähdä unia mustikoista, nyt mietin villapaitoja. Selaan neulesivustoja, etsin inspiraatiokuvia, suunnittelen uusia paitoja, metsästän lankoja ja opettelen tekniikoita. En ole koskaan ennen kuullutkaan lankadominanssista tai lyhennetyistä kierroksista.

Summa summarum, on ollut hirvittävän ihana löytää asioita, joista innostua ja kiinnostua. Hyöty siitä tuntuu myös työskentelyssä - työssä voi paremmin, kun vapaa-aika on mielekästä. Millaisia uusia vapaa-ajan viettotapoja sinä olet löytänyt korona-aikana?

Kävely

Olen aina harrastanut paljon liikuntaa. Vapaa-aika on pitkälti täyttynyt jumpissa ja joogassa käymisellä ja lomilla olemme tehneet patikointireissuja Keski-Euroopan vuorille. Korona-aikana nämä ovat olleet jäissä. Moni on löytänyt etäjumpan ja -joogan. Itselläni on ollut suuri tarve päästä koneen ääreltä pois, jonnekin muualle, ulos kotoa, näkemään jotain, etsimään elämys, kokemaan ja vaikuttumaan.

Keväällä aloin kulkea mieheni perässä omatoimirasteilla. En osaa suunnistaa, mutta suunnistajan perässä kävely metsässä onnistuu. Ylös-alas kalliota, hyppy ojan yli, poikki ryteikön. Minut erottaa suunnistajista siitä, että ihastelen maisemia, otan kuvia ja huokailen ympäristön kauneutta. Muut etenevät hieman rivakampaa tahtia. Kesällä teimme patikointireissuja lomamatkallamme Itä-Suomessa. Kyllä Suomi on kaunis maa! Matkailukärpänen kotimaassa puri. Vaikka työn takia olen matkaillut ristiin rastiin Suomea, vielä on paljon näkemättä.

Syksyllä aloitimme pidemmät lenkit koiran kanssa. Pidensimme matkaa vähitellen. Vanhenevan koiran kunto kasvoi, meidän kävelyttäjien myös. Nyt päiviin on tullut uusi rutiini, muutamien kilometrien päivittäinen kävely. Pakko tunnustaa, että vaikka reittiä miten vaihtelisi, kyllä naapurusto alkaa olla niin koluttu. On päästävä jonnekin, nähtävä jotain muuta, saatava vaihtelua. Uteliaan kokijan ja matkailijan geeni saa etsimään uusia ympyröitä.

Viikonloppuisin olemme alkaneet koluta lähimaastojen patikkareittejä. Pienet eväät reppuun, reipasta kävelyä luontopolulla, näköalakalliolle kiipeäminen. En ole tiennytkään, että lähistöllä on näin kaunista.

En ole kävelyharrastuksen kanssa yksin. Pari päivää sitten Hesarissa kerrottiin, että Kävelystä tuli ylivertainen liikkumistapa ja jo syksyllä, että Kävely on liikuntalajien kiistaton ykkönen.

Odotan kyllä valtavasti sitä, että pääsen takaisin ryhmäliikuuntaan. Rakastan sitä, miten hyvä ohjaaja kannustaa ja saan itsestäni irti paljon enemmän kuin luulin voimia olevan.