Lomalle laskettelun taito

Hyvin usein aloittamiset, päättymiset ja siirtymät ovat meille haasteellisia. Voi olla, että siirtymiin on jo lapsena assioitunut stressiä ja aikuisten hermostumista. Voi olla, ettei erilaisia elämäntilanteiden pieniä ja isoja muutoksia ole juurikaan reflektoitu yhdessä. Voiko olla niin, että osittain tämän vuoksi työikäistä alkaa tiedostamattomalla tavalla ahdistaa, kun loma lähestyy? Tunteita, toiveita, unelmia ja pelkoja ei käsitellä keskustellen, vaan ne sysätään syrjään ja epämääräinen stressi alkaa nostaa päätään. Kun siirrymme työroolista lomamoodiin, pitäisi itsestä löytää erilaiset puolet esille. Miten se onnistuu, jos emme ole kosketuksissa siihen, miltä tuntuu ja mitä koen.

Ennen lomaa työikäinen on usein yksinkertaisesti väsynyt. Voimavarat on kulutettu ja usein ne on tiedostamatta mitoitettu niin, että juuri ja juuri jaksaa lomaan asti.

Toisilla on paha tapa yrittää tehdä kaikki valmiiksi ennen lomaa. Pöytä pitää puhdistaa töistä, sähköpostilaatikko ja to do -lista saada tyhjäksi ja jonot purkaa. Tämä fantasia voi tuntua hyvältä idealta. Tässä unelmassa kuvitellaan, että töihin palatessa, voi aloittaa elämän alusta. Ei ole kasautuneita ja tekemättömiä töitä vastassa. Hyvä ja tehokas työntekijä saa valmista aikaan, huono ihminen siirtää töitä myöhemmäksi. Monien ajattelu on siis näin yksioikoista ja mustavalkoista itseä kohtaan.

Ehdotan päinvastaista strategiaa, lomalle hitaasti ja vähitellen laskeutumista. Kesäkuun alku on juuri sopiva aika laskettelun aloittamiselle, jos on jäämässä lomalle juhannuksesta tai kuun lopulla. Ylimääräisille tehtäville voi alkaa panna jarrua, kalenteria voi väljentää, eikä aloittaa uusia hankkeita. Kun siirtymää työarjesta kohti lomaa voi tehdä vähitellen ja sallii itselleen rauhoittumista ja lepoa jo ennen lomaa, lomalle voi lähteä hyvissä voimin ja jo valmiiksi levollisena. 

Rauha ei asetu taloksi siitä, että käyttää viimeiset voiman rippeet ja raataa kalkkiviivoille asti, jotta voi mukamas levätä "sitten kun". Tunnollisilla ja vaativilla ihmisillä sitkua ei usein tule lomallakaan, koska myös lomakalenterin voi buukata täyteen. Jos aikoo lomalla saada kaapit siivottua, kodin remontoitua, mökin rakennusprojektit tehtyä, sukulaiset tavattua, matkustettua, vietettyä laatuaikaa parisuhteessa ja lasten kanssa, ei jää aikaa palautumiselle. Jos lomalle siirtyy niin väsyneenä, että kaksi ensimmäistä viikkoa menee työväsymyksestä toipumiseen ja viimeinen lomaviikko siinä ahdistuksessa, että työt taas kohta alkavat, ei varsinaiselle lomalle ja olemiselle jää tilaa.

Kukaan ei tietenkään voi antaa toiselle neuvoja, miten kannttaisi mieluummin tehdä töitä ja lomailla. Voimme oppia vain itseltämme, kokemuksesta oppimalla, ettemme toistaisi joka vuosi samoja virheitä.

Loma ei tule olemaan täydellinen. Emme saa lomilla kaikkia toiveitamme toteutettua. Jos luomme lomasta liian idealistisen kuvan, tulemme huomaamaan, että myös lomassa on arkea, myös silloin puoliso on ajatuksissaan ja lapset väsyksissä. Siitä huolimatta loma on mahdollisuus elää arkea hieman toisella tavalla kuin työviikkojen keskellä. Oman unirytmin noudattaminen voi olla luksusta, pienien arkisten asioiden toisin tekemiselle on paremmin tilaa. Nautintoja voi hakea pikkuasioista, pikemminkin kuin odottaa suuria muutoksia ja isoja elämyksiä.

Itse olen aloitellut jo lomalle laskettelun. Teen osan viikosta etätöitä mökiltä käsin, viimeisten viikkojen aikataulu on väljentymään päin. Pientä kotimaan matkaa odotan ihan hirmuisesti, kun kulunut vuosi on tullut vietettyä kotiympyröissä. On myös ihana katsoa kalenteriin, jossa on monta peräkkäistä tyhjää viikkoa vailla mitään muita suunnitelmia kuin viettää loma-arkea kuvan maisemissa.

Leppoisaa lomalle laskettelua juuri Sinulle!

Harrastukset ja työhyvinvointi

Olen lapsesta asti ollut kova harrastamaan kaikenlaista. En ole tähdännyt sillä erityisiin tavoitteisiin tai huippusuorituksiin, vaan kyse on ollut enemmänkin uteliaisuudesta, puuhakkuudesta ja kavereista. Harrastamisesta tuli elämäntapa, keino toteuttaa itseä. Tietenkin se on ollut myös keino rentoutua ja suunnata huomio pois arjen aherruksesta. Samalla on tullut harjaannutettua erilaisia taitoja laajemmin kuin mihin koulu tai työ on antanut mahdollisuuden. Monet harrastuksissa omaksutut taidot ovat lisäksi tulleet osaksi omaa ammattitaitoa tai työkykyä myöhemmin.

 

Aikuisena harrastukseni ovat jakautuneet kolmeen kategoriaan, liikuntaan, kulttuuriin ja kotona puuhaamiseen. Minulla on säilynyt utelias ja puuhkas vire, joiden vastapainona olen kyllä myös osannut laiskotella. Tämä on pakko mainita, koska hirvittävän usein minulle on sanottu "miten ehdit kaiken tuon". Kaikillahan meillä on sama tuntimäärä vuorokaudessa, enkä minäkään toki koko aikaa ole jotain tekemässä, vaan olen usein tekemättä yhtään mitään.

Varmaan moni meistä on kokenut erilaisia vaiheita koronan iskettyä vapaa-ajan harrastuksiin. Olin joitain kuukausia hukassa, kun en voinutkaan työpäivän päätteeksi mennä joogaan tai kuntosalille, kun teattereihin ei päässyt ja matkat peruuntuivat. Mistä nyt saan vastapainoa työlle, miten pitää huolta kunnosta, mistä saada sellaista mielenruokaa, joka ravitsee minua työn ohella? Onko mitään, mistä voi innostua näissä olosuhteissa? Kävely kodin lähikaduilla alkoi puuduttaa yhdessä vaiheessa niin, että olisin voinut huutaa ääneen. Kaipasin vaihtelua ja innostuksen tunnetta. Oli pakko keksiä jotain, mikä motivoi ja saa uteliaisuuteni heräämään. Harrastusten puute alkoi tuntua työhyvinvoinnissa väsymyksenä ja innottomuutena.

Liikkumiseen löytyi onneksi ratkaisu juuri kävelystä, kun osasin löytää siihen uusia, motivoivia tulokulmia, omatoimirastit ja viikottaiset patikkaretket. Päivittäiset koiran ulkoilutuskilometrit laitan ylös ja seuraan Suomen kartalla, missä olisimme menossa, jos kävelisimme Hangosta kohti Nuorgamia. Teen tämän seurannan ihan Google Mapsin avulla, mutta tässä olisi idea liikuntasovelluksen kehittäjille. On nimittäin uskomattoman motivoivaa katsoa kartalla etenemistään Suomen halki. Näin yksinkertaisella asialla voi lähikatujenkin kulkemisen tehdä itselleen mielekkääksi. Tällä viikolla saavutimme paikkakunnan nimeltä Räyrinki.

Kulttuuriharrastukseni ovat kovasti painottuneet elokuvien katseluun - sitä on kotona helpointa harrastaa. Antauduin tälle harrastukselle koronan myötä täysin rinnoin. Katsoin vuodessa läpi kaikki Helmet-elokuvahaasteen elokuvat ja olen tosallistunut kahteen striimattuun elokuvafestivaaliin. Näiden väleissä olen muuten vain kahlannut läpi elokuvia laidasta laitaan. 

Huomasin pari kuukautta sitten, että elokuvia katsellessa on kätevä kutoa islantilaisia kirjoneuleita. Paidoissa on pitkä pätkä yksiväristä neulosta, joka ei ole hirvittävän inspiroiva osa työtä, mutta sen vaiheen jaksaa paremmin, kun samalla katselee leffaa. Nyt näiden paitojen kanssa on käynyt vähän samoin kuin joskus hyvinä mustikkavuosina - ajattelen sitä yhtä asiaa koko ajan. Mustikoita kerättyäni saatoin joskus yölläkin nähdä unia mustikoista, nyt mietin villapaitoja. Selaan neulesivustoja, etsin inspiraatiokuvia, suunnittelen uusia paitoja, metsästän lankoja ja opettelen tekniikoita. En ole koskaan ennen kuullutkaan lankadominanssista tai lyhennetyistä kierroksista.

Summa summarum, on ollut hirvittävän ihana löytää asioita, joista innostua ja kiinnostua. Hyöty siitä tuntuu myös työskentelyssä - työssä voi paremmin, kun vapaa-aika on mielekästä. Millaisia uusia vapaa-ajan viettotapoja sinä olet löytänyt korona-aikana?

Tieni yrittäjäksi

Minulla ei ole lapsuuteni ajalta mitään yhteyttä yrittäjyyteen - ellei oteta lukuun sitä, kun pidin kesäkahvilaa mökillä ja tuotoilla ostin pienen akvaarion ja balettitossut. Lähisuvussani ei ole yrittäjiä, eikä siten mallia itsensä työllistämiseen. Ensimmäisen mallin sain puolisoni vanhemmilta, joilla on ollut monipuolista yritystoimintaa eri aloilla.

Kouluttautuminen ja kantapään kautta oppiminen

Kuten moni oman alani yrittäjä, en ole saanut kaupallista koulutusta, vaan olen oppinut monia asioita  kantapään kautta. Yrittäjäksi päädyttyäni olen kuitenkin monta kertaa ajatellut, että vapaaehtoistyö yhdistysten johtokunnissa on ollut hyvää oppia yrittäjäksi. Olen ollut perustamassa yhdistyksiä, toiminut rahastonhoitajana, tiedotus- ja markkinointivastaavana, varapuheenjohtajana ja puheenjohtajana, suunnitellut seuratuotteita ja ollut järjestämässä lukemattomia pieniä ja suuria tapahtumia. Yhdistystoiminnassa opittuja taitoja olen käyttänyt oman yritystoiminnan luomisessa. 

Alussa iso merkitys oli toki Psykologiliiton järjestämillä yrittäjän ABC ja DEF -koulutuksilla. Sain perustietoa myös liiton sivuilta, esimerkiksi mitä kaikkea tulee ottaa huomioon erilaisten vakuutusten suhteen. Haen edelleen inspiraatiota psykologeille suunnatuista yrittäjyyskoulutuksista - vaikkakin niissä monet osallistujat vaikuttavat olevan psykologian opiskelijoita ja vastavalmistuneita. Saan nuorista piristystä. Muun muassa tämä teksti alkoi pyöriä mielessäni koulutuspäivään osallistuttuani ja kuunneltuani nuorta psykologiyrittäjää. 

Osa-aikayrittäjästä itsensä työllistäjäksi

Kun opiskelin psykoterapeutiksi, ajattelin, että perustan valmistuttuani toiminimen ja aloitan yksityisvastaanoton. Toisin kävi. Elimme perheessä kiireistä aikaa ja tekemistä riitti. Lisäksi minua on pitkin matkaa jarrutellut voimakas turvallisuushakuisuus. En ole halunnut ottaa riskejä. 

Pohdin pitkään myös yrityksen nimeä. En halunnut aloittaa toiminimeä omalla nimelläni, vaan etsin yritykselleni erillistä, mutta toimintaani sopivaa nimeä. Kirjoitimme työryhmässä hengitysaiheista kirjaa ja kokouksessamme yrityksen nimi putkahti ilmoille. Nimen mukana tuli mieli ja merkitys: Hengittävä mieli merkitsee mielen terveyttä ja tasapainoa, kuvastaa mielen ja kehon yhteyttä sekä ihmisen kykyä tarkastella elämänkokemusten ja ihmissuhteiden merkitystä hyvinvoinnille. 

Nimen lisäksi impulssiksi toiminimen perustamiseen tarvittiin potilas, joka etsi epätoivoisesti psykoterapeuttia, mutta joka oli jo niin kiinnittynyt työskentelyyn kanssani, että vaihtaminen tuntui mahdottomalta. Perustin toiminimen ja hain oikeuden tehdä Kelan kuntotuspsykoterapioita. Näin aloitin yrittäjyyden yhden asiakkaan kanssa kollegani huonevuokralaisena. Oli vuosi 2009.

Alkuun tein pienimuotoista yritystoimintaa palkkatyön ohessa, psykoterapiaa, kouluttamista ja vähitellen myös omien kirjojen myymistä. Vähensin toimessani työaikaa tunti, pari kerrallaan. Vähitellen oma yritystoiminta kasvoi niin, että piti ottaa palkattomia vapaita ja toisaalta tehdä ylityötunteja saadakseni palkkatyön tunnit kasaan. Tällaista ei voi suositella kenellekään, koska työtuntien määrä paisui kuin yli kulhon valuva pullataikina. Salakavalasti totuin siihen, että työpäivät voivat jatkua iltamyöhään ja viikonloppuihinkin.

Talouden hallinta sysäsi kohti osakeyhtiötä

Tietyn pisteen jälkeen toiminimipohjainen yritystoiminta muuttui verotuksellisesti hankalaksi. Appiukkoni, taloudellinen neuvonantajani, suositteli perustamaan osakeyhtiön. Kirjanpitäjänä ja kokeneena yrittäjänä hän hoiti kuntoon byrokratian ja minä jatkoin toimintaani - "business as usual". Oli vuosi 2015. Tasapainoilin vielä muutaman vuoden kahden työn välillä, kunnes vuonna 2019 tein loikan pois palkkatyöstä ja jättäydyn itseni työllistäjäksi. Samalla remontoin työaikani. Lopetin iltavastaanoton ja koetin pitää itseni kurissa, etten tekisi viikonloppuisin töitä kuin erityisen painavista syistä. Lisäsin vapaa-aikaani ja sitä kautta työhyvinvointiani.

Yhteen asiaan laitan kuitenkin edelleen työaikaani, minkä yrittäjät useimmiten ulkoistavat.  Ainakin omalla alallani yrittäjiä suositellaan heti kättelyssä hankkimaan kirjanpitäjä ja varoitellaan, ettei kirjapitoasioita pidä lähteä tekemään omin nokkinensa. Olin kuitenkin yhdistystoiminnassa oppinut käyttämään kirjanpito-ohjelmaa ja ymmärtämään perusasiat. Sen vuoksi en pitänyt kuukausittaisen kirjanpidon nakuttelua kovinkaan vaikeana asiana. Toimivan tilikartan luomiseen meni vähän aikaa, mutta sen jälkeen olen itse tekemällä pysynyt todella tilanteen päällä, mistä tulot ja menot koostuvat. Vuoden lopussa appiukkoni on kirjanpitoalan ammattilaisena neuvonut vuoden viimeisten vientien teossa ja tarkastanut, että kaikki täsmää. 

Brändäys

Vähitellen toimintaani on vakiintunut asiantuntijapalvelujen tuottamiseen. Puolet työajastani on vastaanottotoimintaa. Otan vastaan Kelan kuntoutuspsykoterapiapotilaita, lyhytterapiapotilaita, psykoterapiaopiskelijoita, itse maksavia asiakkaita eripituisissa hoitosuhteissa ja työnohjattavia eri psykoterapiasuuntauksista, usein painottaen psykofyysistä työskentelyä. 

Puolet työajastani on monekirjavaa koulutustoimintaa. Se painottuu psykofyysiseen työotteeseen, erityisesti hengityksen parissa työskentelyyn. Myös jännittäjäryhmän ohjaajakoulutus on tärkeä työalueeni. Olen kouluttanut luomaani konseptia 10 vuoden ajan, pitänyt tähän mennessä yli 85 koulutusryhmää ja kouluttanut yli 1300 ihmistä. Näiden omien juttujeni lisäksi olen myös mukana erilaisissa psykoterapeuttisissa koulutuksissa. Työhöni kuuluu siis koulutuksia luennoista pitkiin prosessikoulutuksiin. 

Normaaliaikana koulutustyö vie matkoille eri puolille Suomen ja joskus Italiaankin. Korona-aika on rohkaissut ketteryyteen ja opettelemaan erialaisia etätyövälineitä. Ketteryys on sana, jota ennen inhosin, mutta olen löytänyt omakohtaisen selviytymiseni kautta siihen ystävyyssuhteen.

Henkilöbrändäystä en ole kovin tarkkaan harkinnut tai suunnitellut. Se on rakentunut vaivihkaa omien aihealueiden, hengityksen, jännityksen ja kaikenlaisen psykofyysisen terapiatyön asiantuntijuuden ympärille.

Markkinointi ja medianäkyvyys

Markkinoinnin suhteen olen ollut puolipassiivinen - olisin voinut omaksua somen käytön sen tueksi jo kauan aikaa sitten, mutta olen ollut liian täystyöllistetty opetellakseni. Kotisivut ovat ehdottomasti tärkein markkinointikavani. Ne on uusittu pariin otteeseen runsaan 10 vuoden aikana. Ylläpidän sivuja itse ja koetan pitää ajantasalla tiedon siitä, mitä toimintaa on tarjolla ja meneillään. Lisäilen tietoja kursseista ja muusta myös Facebookin ryhmiin. Harkitsen edelleen somen aktiivisempaa käyttöä kanavillani:

• Facebook
• Linkedin
• YouTube
• Twitter
• Instagram

Psykologisen tiedon popularisointi

Huomasin psykologiurani alkutaipaleella, että psykologisen tiedon arkipäiväistämistä ja levittämistä tarvitaan. Välillä minulla heräsi voimakas tarve muuttaa maailmaa ja ihmisten käsityksiä erilaisista asioista. Aikakausilehdet ja sanomalehdet alkoivat yhä enenevästi kiinnostua psykologisesta tietoudesta. Edesmennyt, viisas esimieheni rohkaisi työskentelemään toimittajien kanssa ja piti sitä tärkeänä osana ennaltaehkäisevää ja yhteisöllistä vaikuttamista. Toimittajien kanssa keskustelu on ollut minulle kohtalaisen helppoa, en ole siinä koskaan ylivarovainen, vaan annan itseni pohdiskella ääneen erilaisia näkökulmia. Olen antanut haastatteluita kaikenlaisista aiheista, jopa siitä, miksi ihmiset hamstraavat vessapaperia. 

Toinen tiedon popularisoinnin areena on ollut kirjoittaminen. Olen kirjoittanut artikkeleita, oppaita ja kirjoja. Pohdin jossain vaiheessa akateemisia jatko-opintoja, mutta tulin siihen tulokseen, että oman työni kokonaisuuteen istuu ruohonjuuritason työ ja tiedon popularisointi paremmin. Aikakaan ei riitä kaikkeen, joten on parasta tehdä elämää selkeyttäviä valintoja.

Verkostoituminen

Yksinyrittäjälle verkostot ovat tärkeitä. Kuulun naisyrittäjäyhdistykseen, mutta en ole koskaan osallistunut toimintaan. Lueskelen silloin tällöin ryhmän Facebook-viestintää ja olen edelleen harkintavaiheessa tämän verkostoitumisen kanssa. Kuulun erilaisiin oman alan yhdistyksiin, joissa voi tutustua ihmisiin ja osallistua tilaisuuksiin. Sen olen kokenut enemmän omaksi tavakseni verkostoitua.

Teen koulutustyötä yksin ja yhdessä yhteistyökumppanien kanssa. Koulutusten järjestäjät ovat kesäyliopistoja, yliopistoja, yhdistyksiä, sairaanhoitopiirejä ja kolmannen sektorin toimijoita. Vuosien varrella on syntynyt lukematon määrä tuttavuuksia ympäri Suomen. Vaikka olen yksinyrittäjä, tapaan valtavat määrät ihmisiä vuoden mittaan, enkä koe oloani yksinäiseksi. Toisaalta vastapainona sosiaaliselle työlle viihdyn hyvin yksin ja perheeni kanssa.

Osaaminen ja työssäjaksaminen

Olen kuullut monen sanovan, ettei mikään ammattiryhmä kouluttaudu yhtä aktiivisesti kuin psykoterapeutit. Itse yritän nykyään pitää tässäkin yllä tasapainoa. En enää rynnistä koulutuksesta toiseen, vaan keskityn harkitusti asiaan kerrallaan ja pidän pitkiäkin taukoja. Olen lisännyt vapaa-aikaani, pidän huolta siitä, että liikun paljon istumatyön vastapainoksi. Ruokin mielikuviani taideharrastuksissa. Yritän valvoa unen määrää. Kuuntelen jaksamistani. En ole kova stressaamaan, enkä suhtaudu vaativasti itseeni. Useimmiten en koe oloani väsyneeksi. Ylikuormitus voi tosin tulla esiin muilla tavoilla. Voin olla ärtynyt tai en jaksa lukea kirjoja. Silloin on syytä purkaa kuormaa ja hellittää.

On mukavaa, että oma työ on merkityksellistä ja että siitä pitää. Tärkeämpää on kuitenkin se kaikki muu. En elä tehdäkseni työtä, vaan teen työtä elääkseni ja pysyäkseni elävänä.